mietintöjä

Eilen heräsi pari ajatusta lukiessani Hesaria. Oli juttua vankilasta, joka on rempallaan ja vankien määrästä. Siinäkö syy miksi vakavien rikosten tekijät eivät saa vankeutta? Heille ei ole vankilaa tarjolla. :-/ Ja toinen asia mikä kummastuttaa ja hämmästyttää; oletko huomannut että skinheadien päät ovat aina kuvien perusteella (ja mitä olen kadullakin nähnyt) normaalia pienemmät. Siinä vasta tutkimisen aihe. Onko heidän aivonsa myös normaalia pienemmät?

Uusi rakkauden kohde

Viime kertainen oli klassinen tapaus; Mies. Mutta nyt olen löytänyt valokuvia joihin kiinnyn koko ajan yhä enemmän. Olen rakastunut kuviin! Käsittämätöntä. Käy vilkaisemassa osoitteessa www.flickr.com/photos/koltregaskes/collections
Mutta älä tee minua mustasukkaiseksi. ;-)

laskeskelin ihmisen hintaa...

Vain murto-osa raiskaajista ym. rikoksen tekijöistä tuomitaan, ja monesti pelkillä sakoilla. Jos esimerkiksi miesopettaja tyydyttää itseään pieneen poikaoppilaaseen koko tämän kouluajan, sakot saattavat olla 2000-4000 euroa, vaikka "lähtöhinta" on ollut vankeutta ja vähintään kymppitonni. Radiossa sanottiin yhtenä päivänä, että suomalaisten keskipalkka kuussa on 2500 euroa, joten sen mukaan usean vuoden sekaantuminen lapseen voidaan korvata kuukauden palkalla. Jos vuokraa maksaa 700 euroa, mikä käsittäkseni on Helsingissä yleinen vuokran hinta (voin olla väärässäkin), niin hyväksikäytön korvaamiseen menee pari kuukautta. Verrataampa sitten pummilla matkustamisen sakkoihin, jotka ovat 80 euroa per yksi kiinnijääminen. Sellainen kolme kertaa pummilla kulkeminen on samanlainen rikos siis kuin lapsen hyväksikäyttö. Aikuinen on yleensä halvempi, koska lapseen sekaantuminen on vakavampi rikos. Toisaalta aikuinen pystyy tappelemaan enemmän oman arvonsa puolesta. Jos olet ulkomaalainen, on sinun vaikeampi saada korvausta. Sama asia jos ehdit ennen rikosilmoitusta peseytymään tai jos et pääse samantien tekemään rikosilmoitusta. Jos vertaa asuntojen tai tonttien hintaan, me ihmiset olemme todella mitättömiä. Meistä ei ole edes puolen vuoden vuokraan, mikä monesti on asuntojen minimi aika ennen kuin voi irtisanoutua, muuten menettää takuumaksun. Mitähän vielä...? Jos cd-levy maksaa 20 euroa, niin ihmisen hinnaksi voi sanoa noin 50-100 levyä, eli minä omistan itsekin ainakin pari ihmistä, niin sanotusti. Me olemme loppujen lopuksi halpaa omaisuutta ja meillä voidaan tehdä ihan mitä vain. Raiskatut eivät ole uhreja. Heistä tehdään huoria maksamalla pari tonnia sakkoa. Ja prostituutiosta muka yritetään päästä. Tuomioistuimen olisi syytä vähän miettiä rikosten vakavuutta.

Odotus

Odotus on Hubert Selby Jr :n kirjoittama romaani, joka kertoo turhautuneesta ja masentuneesta amerikkalaismiehestä. Tuiki tavallisesta henkilöstä, joka löytää tarkoituksen elämälleen luopumalla uhrin roolista ja asettamalla uhreiksi kärsimyksen aiheuttajat ja koston ansaitsevat.

Mikä kirjasta tekee loistavan? Kipeät naurunremahdukset, joilta ei voi välttyä kirjaa lukiessa vaikka kyse on vakavista ja ajatuksia herättävistä asioista, mainio tapa kuvata tapahtumia päähenkilön ajatuskulun mukaan ja se miten psyykkeen ja kehon vaikutukset toisiinsa näkyvät tai tuntuvat. Mikä antaa kirjalle miinuksia? Pariin otteeseen väsyin kirjoittajan heittäytymisestä mukaan ulkopuolisena kertojana (kun muuten asioita kerrottiin päähenkilön silmin) ja erittäin vastenmielinen teko kertojalta oli itsensä luokittelu jumalhahmoon tai johonkin korkeampaan. Toisaalta, onhan kirjoittaja luonut "maan ja taivaan" ja kaiken mitä keksiä saattaa rakkaaseen teokseensa. Kun siis kertoja kutsuu päähenkilöä pojakseen, voi hän sitä todella tarkoittaa.

Mielelläni suosittelisin tätä kirjaa kaikille mahdollisille tahoille oppikirjana masennuksesta ja seurauksista sekä viihteenä, mutta ottaen huomioon suuren joukkion älyn puutteen, huonon kasvatuksen ja tappamisen ja muita vahingoittamisen halun huvin vuoksi tai mielisairauttaan, en voi suositella teosta kuin terveille ja järkeville aikuisille, joilla on (ainakin osittain) puhdas sydän. Jos ymmärrät yskän. Tämä kirja voi helposti mennä Marilyn Mansonin ja väkivaltaleffojen kastiin, siis tulla syytetyksi toisten typeristä teoista. Mutta minä pidän tästä kirjasta hyvin paljon, ja niin pitää varmasti moni muukin.

Ystävilläni on tapana aloittaa keskustelu tekeleitteni pohjalta, ja siitä minä pidän. Keskustelusta maileilla tai kasvotusten. Joskus jopa puhelimessa. He jättävät pois arvostelun ja sanat "hyvä" ja "huono". Minulla ei ole taitoa reagoida arvosteluun. Kun pakottaudun kohteliaisuutta vastaamaan, kaikki mitä vastaan särähtää korviini vittuiluna. Ja se kestää... Minä mietin ja mietin, onko nyt ihan oikeasti jotain sanottava ja korjailen koko ajan sanomisiani, koska mikään ei kuulosta hyvältä, tarpeeksi kiltiltä. Kun minua tai tekemisiäni kehutaan, herää kysymys "onko siitä pakko nostaa haloo?" Tai kun minua tai tekemisiäni kritisoidaan, herää kysymys " ei kai se oikeasti kuvittele minun tekevän muutoksia oman makunsa mukaan?" Hyvää ja huonoa arvostelua osaan ottaa vastaan ainoastaan aikuisilta ammattilaisilta. Se on nähty ja koettu. Vaikka niihinkään en yleensä sanallisesti reagoi. Otan oppia paremmilta, mutta en sano juuri mitään takaisin. Huomaan vaihtavani usein mieluummin puheenaihetta. Aikuisia silmissäni ovat yli kolmekymppiset, mutta heissäkin on kakaramaisia poikkeuksia. Exä on hyvä esimerkki, mutta häneltä puuttuu se ammattitaitokin. Eihän hänellä ole ammattiakaan! Olisi voinut luulla, että minä vihaisin häntä ainiaan, mutta kun näin hänet pari päivää sitten, olin ainoastaan surullinen hänen puolestaan. Mitä se sitten on? Sääliä? Ei se ihan siltä tuntunut. Empatiaa? Tuskin minä niin empaattinen olen. Ennen minä vertailin itseäni häneen ajatellen että voin olla itsestäni ylpeä jos olen saavuttanut sitä sun tätä ennen 35-ikävuotta. Hän kun on sen ikäinen, eikä hän ole mitään. Ja hänestä on tullut niin rumakin. Poikamainen karisma on karissut, eikä hänellä ole enää mitään valttikorttia huijata ketään ihastumaan itseensä. Ei enää herätä sympatiaa, ei naisten hoivausviettiä niin kuin ennen. Vertailin minä muita miehiä häneen myös, todeten millä tavoin tämä tai tuo on häntä parempi. Mutta nyt ei ole enää mitään mihin verrata. Onko se ymmärrettävää? Onko se minulta kauhean ilkeää kokea toinen niin mitättömäksi, ettei siihen voi mitään verratakaan? Toivoisin kuitenkin exälleni parempaa ja tyydyttävää elämää. Uskoisin psykiatrisesta hoidosta olevan hänelle apua. Oman tulevaisuuden pilaaminen muita satuttamalla on ollut varmasti uuvuttavaa. Ja se näkyy ulospäin.