Ihmisen anatomia on kiehtova monella eri tavalla. Ihmistä on mukava katsella ja tutkiskella, sekä kokonaisuutta, että yksityiskohtia. Tutut tunnistaa heidän asennostaan ja liikkeestään, ja jos jokin ei ole kohdallaan sen huomaa heti.
Sama pätee eläimiin. Kun kerran kettu tuli lenkillä vastaan, tottumuksesta luulin sen aluksi olevan koira. Koiria näkee usein irralleen omistajistaan. Eläin oli kuitenkin liian siro ja ketterä ollakseen koira. Muistutti lähes kissaa, mutta oli siihen nähden liian kookas. Lähempää illan hämärässä tunnistin sen lopuksi ketuksi, mutta koska en ennen niin asutulla seudulla moista otusta ollut nähnyt, ei se heti tullut mieleenikään. Siinä tarkastelussa tuli huomioitua kunnolla sekä koko, ruumiinrakenne että liikehdintä.
Jokaisen suuren ihastukseni muistan tarkalleen ulkonäöltään. Tosin heitä ei montaa ole ollut. Ruumiinrakenne, tapa kävellä tai hengailla. Ne kaikki ovat jääneet muistoihini. Mutta erityisesti pidin heidän jokaisen omista pienistä piirteistä. Ala-asteen pojan kädenrakenne ja ystävälliset kasvot painuivat mieleeni. Hiusten kasvu hänellä oli hivenen spiraalimaista. Se tuntui karkealta käteni alla. Yläasteella sydämeni vei pitkä hujoppi, jonka hiukset kihartuivat kostuessaan. Hänen koko olemuksensa oli rento. Ja hän huokui lämpöä. Useampaan otteeseen me törmäsimme toisiimme eri kulmissa ja ovissa tai äkkikäännöksissä, ja yleensä hän jäi pitämään käsiään lähellä vartaloani, mutta ei koskettanut, ja koin ettei mikään ole koskaan tuntunut intiimämmältä. Molemmat meistä punehtui hyvin herkästi. Pidin erityisesti hänen silmistään. Minulla ei ole mitään käsitystä niiden väristä. Aivan kuin ne olisivat olleet tummat, mutta saattoivathan hänen pupillinsa olla vain hyvin laajat. Niiden kirkkaus jäi vain mieleeni. Hän katsoi minuun usein kun astuin hänen ylitseen. Meidän koululaisten tapana oli istua käytävillä nojaten seinään ja odottamassa opettajaa. Ja kun hän katsoi minuun ylöspäin niin hänen koko otsansa kurtistui pehmeästi. Itse kun kurtistan otsaani niin saan vain pari ryppyä tai kohoumaa, ja niistäkin jää vähäksi aikaa näkyviin punaiset viirut. Hänen jälkeensä ihastuin vankkarakenteisempaan ja jäykempään mieheen, joka oli minua paljon vanhempi. Y-vartalo ja kiinteä peppu. Komeat miehen kädet ja herttainen katse. Hänellä oli hyvin mehukkaat ja houkuttelevat huulet. Juuri oikean kokoiset. Minulla on kokemusta isolla tavalla mehukkaista huulista, ja niiden omistajan suukin oli valtava. Hyvin märkä ja ahmiva suutelija. Mahtaakohan moisen suun omistaja vaatia enemmän harjoittelua niiden käsittelyssä? Ken tietää! Mutta takaisin tuohon vanhempaan mieheen... Hänellä oli rengas huulissaan, ja jännittäessään hän alkoi nykimään sitä hampaillaan, mikä veti vielä enemmän huomiota huulten puoleen. Ja hänestä tuli ensimmäinen ihminen, jossa minä kiinnitin huomiota ihon kaikkiin yksityiskohtiin. Taisin käydä kasvot pahemman kerran läpi. Ihmekös tuo jos oli jännittynyt ja hermostunut. Kun tällaisen ihailuni tietää, niin ei ole varmaan mikään ihme että yhdeksi suosikki musiikkivideokseni on päässyt Nine Inch Nailsin
Into the void. Kaikki eivät tosin käsitä ihailuani, mutta se on heidän ongelmansa ;-) Minä nautin.
Ulkonäön, ruumiinrakenteen, kokonaisuuden ja yksityiskohtien tarkkailulla olen päätynyt vertailuun. Nykyään tapailemaani miestä vertaan exääni, ja nautin täysin siemauksin siitä kuinka nykyinen on lämpimämpi väritykseltään, ruumiinlämmöltään, olemukseltaan ja käytökseltään. Lämpimyyskin voi liittyä niin moneen eri asiaan. Ja huomaisiko sitä edes ellei kokemusta olisi ensin kylmästä?
Värioppi on toinen mielenkiintoinen asia, ja anatomian rinnalla se herättää yhtä lailla huomiota. Jokaisella on oma vivahteensa, ja kuitenkin meidät voidaan luokitella. Kylmän ja lämpimän lisäksi pehmeään, kirkkaaseen, murrettuun ja eri vaaleus tai tummuus asteisiin.
Anatomian ihailussa katseen lisäksi voi aina käyttää myös kosketusta. Tai ei aina. En kehoita ketään kosketusetäisyydelle tuntemattomien kanssa, mutta kättelyt ja halailut tuovat jo ihmisiä toisiaan lähemmäksi. Ja oman kullan kanssa voi hyvällä omalla tunnolla olla intiimimmin. Kun olen nykyiseni kanssa ruokaostoksilla ja hän ottaa painavat kassit kantaakseen, on minulle kehittynyt tapa hivellä hänen käsiensä pullistumia, joita lihaksiksi kutsutaan. Mikään ei ole mukavampaa kuin tutkia ja kosketella toisen vartalon muotoja. Ja tästähän kehittyy myös parisuhteiden hyvä esileikki. (Vinkki, vinkki! Hellät hyväilyt, kosteat huulet, kutkuttavat tunteet!) Tai hierontatekniikka, kun toinen tarvitsee helpotusta kiristäviin ja jomottaviin lihaksiinsa.
Anatomia-tietoutta minä kaipaan kovasti, ja siksi opettelenkin, oman hyvinvoinnin ja paremman näköisen ja itseä miellyttävän vartalon vuoksi, sekä piirtämisen kannalta. Nyt kun minulle on painoa kertynyt ja vatsani pullottaa, tunnen olevani vieraassa kehossa. Masuni myös viihdyttää inhottamisen lisäksi, sillä se putoaa aina sille puolen kun vaihdan kylkeä. Painoni on kertynyt kyllä aika lailla tasaiseen. Mutta peffasta sen huomaa hyvin, koska nykyään joudun nykäisemään farkkushortsini jalkaan. Suurin syy liikunnan lisäämiseen on huono ryhti ja oikean puolen hartian ongelmat. Kun keho ei kanna, ryhti painuu kumaraan. Anatomian opetteleminen, liikunta ja hieronta auttaa luomaan mielikuvia, joten aina mallia ei tarvita piirtämiseen.
Witchered Area puolelle olen nyt laittanut mielikuvituksen luomia hahmoja harjoitellessani ihmisen anatomiaa, ja viihdyttääkseni itseäni teen niistä siivekkäitä hahmoja. Lisää on tuloillaan hiljalleen, ja toivon mukaan kehityn niin anatomiassa, värien hallinnassa kuin myös vesivärien käytössä, joka on aiemmin ollut inhokkimateriaalini. En ole erityisemmin välittänyt materiaaleista, joissa käytetään vettä, mutta asenteen muutos on paikallaan, eikö vain? :-)
Palaillaan anatomian kiehtovaan maailmaan...!
Neljän tähden Sherlock Holmesin uusintaversiossa näyttelevät säihkysilmäinen Robert Downey Jr, Jude Law, Rachel McAdams ja Mark Strong. Mainokset olivat jo hienoja, vaikkakin pelkäsin että hidastuksia on ehkäpä käytetty liian runsaskätisesti. Ei huolta! Niitä löytyi, mutta ei niin tuhottomasti kuin kokemusta on ollut. Whuuh! Pidin hyvin paljon Robert Downey Jr:n suorituksesta, mutta Watsoniksi olisin Jude Lawin sijaan kaivannut jonkun hivenen vanhemman oloisen ja vähemmän ruipelon. Ja hän oli aivan liian ilkeäsanainen! Kun Watson on suuttunut tai huomauttelee asioista Holmesille hänen tulisi tehdä se lempeämmin ja hyväntahtoisesti. Sellaisena minä näen Watsonin. Law tuntui enemmän sylkevän sanoja Holmesia päin. No, kaikkea ei voi saada. Yhden muutoksen minä olisin tehnyt Holmesinkin roolille. Hän oli ihan liian tunteellinen naista kohtaan, vaikka eikö oikea Holmes ole analyyttisen kiinnostunut naisista ja vaikuttaa ulkokuoreltaan kylmemmältä kuin onkaan?
