Tarina Puistossa

Illan vaihtuessa yöksi katulamppujen loisteessa Anton beigeen takkiinsa kääriytyneenä laahusti kohti puistoa. Kädellään hän siveli karheaa leukaansa ja tuumi ettei sänki sopinut hänelle. Eri asia, jos parralla olisi tasainen kasvu, mutta hänen karvoituksensa kasvoi tuppoina. Anton otti kulauksen taskumatistaan ja jäi puun luo odottamaan. Puuta vasten nojatessaan hän laski mielessään, kuinka monta päivää on vielä seuraavan palkan tuloon. Vielä puoli vuotta ja hänellä olisi rahat koossa omaan taloon meren rannalla.

Anton kuunteli hiljaisuutta. Tuulen aiheuttamaa kevyttä kahinaa puissa ja pusikoissa. Hän nautti rauhasta ja sitä seuraavasta kiljunnasta ja kaaoksesta. Hän kuuli kiireisiä askelia. Ihmisillä oli tapana kiiruhtaa hämärtäessä peläten jopa omaa varjoa. Anton itsekin säpsähteli nähdessään oman varjonsa, vaikka tiesi että mennyttä seuraa heti uusi. Sillä tavoin lamput on kaduille aseteltu. Varjot ikään kuin tulevat sinua vastaan, kulkevat ohitsesi ja katoavat uuden ilmaantuessa.

Askeleet kuuluivat jo sen verran lähempää, että Anton valpastui. Hän laittoi taskumatin takkinsa sisään ja oli valmiina. Tämän askeleet olivat naisen. Naisellisen naisen. Anton kirosi päivän, jolloin naiset keksivät voivansa olla androgyynejä. Heidän askeleensakin alkoivat muistuttaa miesten askelia ja joskus niitä oli vaikea erottaa toisistaan. Miehistä Anton ei välittänyt, ja hän koki olevansa loukattu, jos joku luuli häntä homoksi. Nainen oli juuri kävelemässä Antonin ohi huomaamatta tätä, kun Anton hyökkäsi naisen kimppuun. Anton kaatoi naisen maahan, löi tätä pari kertaa ja tarttui rimpuileviin käsiin. Kiljunta täytti puiston, eikä ketään ollut kuulemassa. Vai oliko?

Ylimääräinen varjo lankesi maahan ja Antonin takaa kuului korinaa. Veden täyttämien keuhkojen korinaa. Anton nousi ja kääntyi, ja samassa hänen suustaan syöksähti verta. Hän katsoi alas mahaansa ja näki kuinka käsi otti palan hänen ruumiistaan. Käsi, joka kuului hänen raiskaamalleen ja hukuttamalleen naiselle. Viimeisenä sananaan Anton sai lausuttua "...kuollut", ennen kuin kaatui maahan. Lyöty nainen kiljui entistä kovemmin ja ryömi pitkän matkaa ennen kuin kykeni nousemaan ja säntäämään juoksuun. Puistoon jäi hiljaisuus. Ja kärpäset, haistaessaan ruumiin mehukkaan tuoksun humalluttavin promillein.