http://witchered.blogspot.com/search?updated-max=2008-03-31T10%3A51%3A00%2B03%3A00&max-results=50
Kun minä mietin, että vaikuttaako lisäaineet ihmiseen tämän elämän aikana, niin uskoisin olevani itse elävä esimerkki. Kun minua haukutaan ikinuoreksi ja mietitään johtuuko geeneistä, niin nostaisin esiin tämän toisenkin mahdollisuuden: lisäaineet. Erityisesti saan niitä kaikenlaisista herkuista; kakuista, leivoksista, kekseistä, karkeista, suklaasta ja etenkin jäätelöstä. Sipsejä ei pidä unohtaa. Niitä ei voi vastustaa janosta huolimatta. Tässä on myös resepti laihuuteen. Kuluta lapsuutesi pakonomaiseen liikkumiseen ja fyysisiin kotitöihin saadaksesi nukkuessasikin rasvaa kuluttavat lihakset, syö elämäsi aikana mahdollisimman säännöllisesti ja nirsoilematta, ja herkuttele. Ja vinkki lääkäreille: lapsen kivut eivät ole aina kasvukipua. Kysymys voi olla lihaskivusta ja liiasta rasituksesta, mihin voi suositella lepoa, hierontaa ja venyttelyä. Harmittaa todella paljon etten lapsena tiennyt mistään mitään, eikä kukaan aikuisistakaan sen enempää. Ikä tuo viisautta, kokemukset sitäkin enemmän.
On mielenkiintoista lukea jälkikäteen omia sepustuksia. Kun on tarpeeksi aikaa kulunut, ne jäävät yhtä ulkoisiksi kuin lukisi muiden tekstejä. Mutta silti... Ne ovat verrattavissa valokuviin, joita et näe vain yksittäisinä kuvina vaan kokonaisina tapahtumina tunteineen. Omina henkilökohtaisina muistoina, joihin kuuluu niin paljon muutakin kuin mitä voi nähdä. Ja sekoittaaksemme keittoa enemmän, täytyy vielä sanoa että samanlainen laukaiseva tekijä on ulkopuolinen teksti, sillä se sekä heijastaa meitä itseämme lukiessamme sitä, että antaa jotakin omaa. Löydämme helposti samankaltaisuutta toisista henkilöistä työstääksemme itseämme, kokemuksiamme ja ajatuksiamme, ja hakeaksemme ymmärrystä ja ymmärtääksemme. Siksi kai tarinat pysyvät pinnalla romaanin, elokuvan ym. muodolla.
Mihinkään mainioon kirjallisuuteen en ole törmännyt vähään aikaan, mutta pari loistavaa elokuvaa katsoin, ja lisäksi olen naureskellut tohtori Beckerin avustuksella. Siinä on kaikki ainekset mitä hyvä sarja tarvitsee: vihamielinen, hyvä lääkäri, joka on tehnyt valittamisesta elämän tehtävän. Sokea, joka joskus kyllästyy myöntämään olevansa sitä, ja kahvilan omistaja, jonka luona he aina tapaavat toisensa. Elokuvissa kärkisijaan pääsevät Shoot`Em Up, jossa päähenkilö vihaa myös kovasti maailmaa ja sen asukkaita. Suosikkikohtiani ovat hermon menettäminen toisen ryystäessä juomaansa (asia, joka minua itseänikin suututtaa) ja sukan laittaminen vauvalle pipoksi. Päähenkilö oli tietenkin oikea herkkupala mieheksi. Nimeä en tietenkään muista. Mutta se olikin vain yhden yön suhde. Tai ehkä minä katsonkin sen vielä... Varmasti katson! Se oli nimittäin hyvä. Toinen hyvä leffa minkä olen lähiaikoina nähnyt oli Vantage Point, jossa oli päähenkilönä yksi suosikkinäyttelijöistä hurmaavalla hymyllään; Dennis Quaid. Elokuva oli kyllä poikkeus hänen tuotannossaan siinä mielessä, ettei hän tässä juurikaan käyttänyt hymyään, vaan esiintyi hermokimppuna ja loistavana henkivartijana. Tätä minä mietin suosikkimiesnäyttelijöissäni; Dennisin onnellisia loppuja ja jatkuvaa hymyilyä (mikä on kyllä yksi suloisin mitä maailma päällään kantaa), ja hänen vastakohtanaan minua aina itkettävää Val Kilmeriä. Val kuolee aivan liian monessa elokuvassa ja särkee siten sydämeni saaden minut parkumaan "miksi aina Val?! Miksei se toinen?!!" En minä oikeasti paru. Kiljun ainoastaan ja saan kaikki tutut häpeämään puolestani. Vitsi vitsinä ja takaisin Vantage Pointiin. Se oli vauhdikas ja otteessaan pitävä. Sitä katsoessa en todellakaan tehnyt muuta kuin katsoin sitä ja sanoisin että odotin koko ajan mitä seuraavaksi tapahtui, mutta en sano, koska se oli niin vauhdikas ettei odottamiseen jäänyt aikaa, niin kuin ei myöskään vähäisellekään pitkästymiselle. Tämän elokuvan katsominen oli hieno kokemus ja elämys, ja parhaimmillaan se on ensimmäisellä kerralla. Koska silloin yllätyksellisyys on 100 prosenttinen. Tätä en tiedä uskallanko katsoa uudelleen, koska tällaisella elokuvalla on taipumus olla parhaimmillaan ensimmäisellä kerralla. Vaikka toisaalta toisella kerralla voit huomata jotain mitä ensimmäisellä kerralla jäi huomaamatta. Aikamoista riskipeliä. Onko mitään jäljellä enää alkuhuuman jälkeen..? Mainitsen vielä yhden elokuvan, joka yllätti minut täysin. Shrooms. Kun alussa huomaa että kyseessä on ryhmä nuoria menossa yhteiselle sienestysretkelle kaivatessaan kunnon trippiä, niin ajattelee että taas tällainen helppo, typerä, tylsä, huono elokuva, jonka vain odottaa loppuvan ennen kuin se alkaakaan, niin päättää luovuttaa katsomisen suhteen. Mutta minä katsoin sen ja se yllätti paremmin kuin positiivisesti. Se oli jännittävä hyvin mielenkiintoisella lopulla, joka selitti kaiken kulun. Vaikka aavistin mistä oli kyse, koska paha ei käynyt päähenkilön kimppuun, niin silti vastaus tuli yllätyksenä. Elokuva oli hienosti toteutettu ja näyttelijät näyttelivät hyvin. Ja minä tosiaan haluan korostaa tätä, sillä en olisi voinut uskoa näkemättä.
Karkasin aika pitkälle ekasta blogitekstistä ja lisäaineista, mutta sanottakoon että erilaiset tarinat niin kuin nämä elokuvat ovat suositeltavia lisäaineita. Maustavat aika kivasti arkea, ja saavat haluamaan lisää. Jos haluaa saada ripauksen naurua arkeen suosittelen mm. seuraavaa:
http://www.youtube.com/watch?v=2vNk4K3YaIc ja
http://www.youtube.com/watch?v=triRhBcMyYA&feature=related
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti