Aamun tullen valon keveässä kosketuksessa Ushva heräsi. Hän alas asteli ja majoittajansa nukkumassa huomasi. Lapun pöydälle Ushva jätti. Siinä kertoi matkaa jatkavansa. Mielen täytti selkeä varmuus. Varmuus siitä mihin jalkojen tuli viedä.Puron solina kutsui luokseen. Sitä seurata hänen täytyi. Mutkitellen, oksia vältellen ja matkaa taittaen kulki Ushva jo vähän pitkästyen. Rapinaa ja kahinaa. Ushva pysähtyi. Rapinaa ja kahinaa aivan läheltä kuului. Esiin hyppäsi kissa oranssinen. "Hei!" kissa sanoi. "Anteeksi jos pelästytin. Tarkoitus ollut ei. Minne matkasi on?" "Puroa pitkin kohtaloa täyttämään", Ushva vastasi. "Oho! Matka pidempi olla voi kuin luulla saattaa. Tai sitten ei. Voinko seuraasi liittyä kenties?" "Toki. Mikä ettei." Ushvan mieltä piristi kovin kissan oranssin seura ja läheisyys. Yksin sekuntikin matelee koloon onton omenan odotuttamaan, kun taas yhdessä askel vie läpi maan.
Kissa ketteränä edeltä kulki, tarinoita kertoi metsien. "... ja täällä asuu emu valtava, kruunupäinen ja ylväs. Ei aina ollut hän sellainen, höyhenien peittämä. Kas, jokainen ken täällä on, on tragedian kautta vankeuteensa jäänyt. Esimerkkinä olkoon hohtava leijona, jonka harva nähdä saa. Leijona tuo paikkansa näki lapsensa kuolleen vierellä. Mies pahoinpitelijänä kuoleman toi elämän alulle. Omalle jälkeläiselleen ja tämän emolle."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti