Murderdolls ja kauniit miehet

Kyllä miehetkin osaavat olla kauniita, ja monet naiset arvostavat feminiinisyyttä miesten ulkonäössä. Heitä on tuolloin mukavampi katsoa ja he ovat houkuttelevampia. Kuin kauneimmat kukkaset täynnä herkullista mettä. Palatakseni Hurskaisiin sisariin, miehet ovat täynnä "elämän eliksiiriä" (siis silloin kuin heillä on kaikki kohdallaan). Eläinkunnassa on yleensä urokset niitä koristeellisempia houkutellakseen naaraita luokseen. Ihmiskunnassa asia on hassusti nurinkurin. Eläinkunnassa uroksen koristeellista ja houkuttelevaa ulkonäköä voi pitää miehisyyden symbolina. Miksei ihmisillä voi myös olla näin? Gootit, friikit ja homot uskaltautuvat koristautua, ainakin katukuvan mukaan. Niin sanotut tosimiehet sen sijaan haluavat korostaa karkeuttaan. Toisaalta on hyvä, että on niin monenlaisia tapauksia. Jokaiselle jotakin. Mutta jos aikoo lokeroitua, onko välttämätöntä asettaa muurit ympärilleen ja kieltää itseltään kaiken mikä ei kuulu muottiin? Onko kaiken oltava niin pirun kliseistä? On miten on, nautin Murderdollsien kaltaisten miesten ihailusta, heidän ulkonäkönsä ihailusta. Koristautua saa. Sellaista katselee niin mieluusti. Mutta sen pitäisi olla yhtä luonteen kanssa, ei ristiriidassa. Koska suurin osa kauneudesta tulee loppujen lopuksi sisältä päin. Ulkonäkö on vain murto-osa kaikesta annettavassa olevasta kauneudesta. Tosimiehet eivät siksi ole minun makuuni. En kehtaa heidän kanssaan kulkea, koska olen pinnallinen. Ja koska heidän karkeutensa ei yleensä ole vain pinnallista, en myöskään viihdy heidän seurassaan.

"Tuolla! Tuolla he ovat." Kissa oranssinen innolla huusi: "Herra ja rouva Sorsa, odottakaa!" Sorsat puron pysähtyivät. Huutajaansa katsoivat. "Kas, kissahan se siinä. Mitä mukanasi oikein tuotkaan? Ihmiseltä vaikuttaa, mutta perin omituiselta sentään." "Päästä se johtunee", Ushva sanoi. "Mitä siitä?" ihmettelivät sorsat. "Se minulta puuttuu", selitti Ushva. "Kissa teistä juuri kertoi. Pojastannekin." Heti lailla käärmeen sihisivät sorsat. Väristyksiä koska muistoista saavat. "Älä meitä kurjalla piinaa. Niistä ajoista tahdomme toisemme säästää. Mutta tulkaa. Jotain teille tahdomme näyttää. Jotain, mistä ymmärtää emme mitään saata. Vaara siinä lemahtaa." Kissa, ja Ushva perässään, sorsaparia seurasi ääreen aukon pohjattoman. Purosta ylös sorsat nousivat, peläten imuun muuten joutuvan. "Ei se vettä kylläkään sisäänsä imaise, mutta tuuli voimakasta ympärillä sen on", kertoivat sorsat. "Päivä päivältä suurempi on se. Pimeys, jota aurinkokaan ei läpäise." Ushva kananlihalla vapista alkoi. Pois tahtoi pikimmiten. Kuin varjo liekin lepattavan edessä tanssi pimeys, jolla alkua tai loppua ollut ei. Suunnatonta kokoaan esitti, ja tuulen voimakkaan antoi huolestuttaa. "Mennään pois", anoi Ushva. "Tuosta ei hyvä seuraa." Ja niin he puunsuojiin menivät taivaan tumman sateella uhatessa.

Ushva, osa 6.

Kuvana olisi rakastavaiset, mies ja nainen alasti sylikkäin, mutta saan vain virheilmoituksen, kun sitä koitan ladata. Joten voit käyttää mielikuvitusta.

"Erään pariskunnan tahdon, että tapaat. Oi! Heillä suurenmoinen elämä oli maailmassa siinä, josta sinäkin tupsahdit. Eivät näppejään saaneet irti he toisistaan. Ja rakkaus oli kadehdittavaa. Mutta alun siitä sai lapsi kurja. Moraaliton ja ahne. Pahaa yhä tekee ja siitä nauttii. Ei sitä pysäytä mikään. Mutta sitä saastaa ajatella en tahdo nyt ollenkaan. Tuo pariskunta hurmaava eroon toisistaan ajautui. Lapsi kuilua syvensi. Mutta kuolema heidät jälleen yhteen saattoi. Ja jälleen ovat he kadehdituimmat. Toistensa rakkaimpansa, joita erota ei enää mikään. Asuvat he puron varrella tämän. Odota, niin pian näet." Kissa oranssinen edellä loikki. Innoissaan kuin pentu vasta. Se Ushvan miettimään pisti ja pakotti kysymään, "sinulleko on myös jotain kamalaa tapahtunut? Vaikka niin onnelliselta vaikutat?" "Se jotain niin hirveää oli, etten ajatellakaan tohdi", kissa vastasi ja jatkoi. "Kun ihmisiä näet köyhyyden ja sairauksien, niin eivätkö he naurakin? Eikö hymy koreilekin vammautuneilla? Toiset toki jäävät murhetta hellyydellä kasvattamaan, mutta monille helpompaa on asiat ikävät syrjään siirtää ja elämää enemmän alkaa kunnioittamaan."

Hurskaat Sisaret.

Tämä kirja on oikein hyvä. Alku oli minun makuuni turhan tympeä. Mutta kun jatkoin aikani, niin kas kummaa. Kirja olikin jo aivan loppupuolella. Goottien "must have". Kirja tahtoi päästä myös sarjikseni tarinaan. Sitä siinä siis suositellaan poikalaumalle, joka päättää aloittaa kirjakerhon Selenan suosituksesta. Ja lopputulos on saada tyttöjen silmät pompahtamaan ulos.

Ushva, osa 5.

Aamun tullen valon keveässä kosketuksessa Ushva heräsi. Hän alas asteli ja majoittajansa nukkumassa huomasi. Lapun pöydälle Ushva jätti. Siinä kertoi matkaa jatkavansa. Mielen täytti selkeä varmuus. Varmuus siitä mihin jalkojen tuli viedä.

Puron solina kutsui luokseen. Sitä seurata hänen täytyi. Mutkitellen, oksia vältellen ja matkaa taittaen kulki Ushva jo vähän pitkästyen. Rapinaa ja kahinaa. Ushva pysähtyi. Rapinaa ja kahinaa aivan läheltä kuului. Esiin hyppäsi kissa oranssinen. "Hei!" kissa sanoi. "Anteeksi jos pelästytin. Tarkoitus ollut ei. Minne matkasi on?" "Puroa pitkin kohtaloa täyttämään", Ushva vastasi. "Oho! Matka pidempi olla voi kuin luulla saattaa. Tai sitten ei. Voinko seuraasi liittyä kenties?" "Toki. Mikä ettei." Ushvan mieltä piristi kovin kissan oranssin seura ja läheisyys. Yksin sekuntikin matelee koloon onton omenan odotuttamaan, kun taas yhdessä askel vie läpi maan.

Kissa ketteränä edeltä kulki, tarinoita kertoi metsien. "... ja täällä asuu emu valtava, kruunupäinen ja ylväs. Ei aina ollut hän sellainen, höyhenien peittämä. Kas, jokainen ken täällä on, on tragedian kautta vankeuteensa jäänyt. Esimerkkinä olkoon hohtava leijona, jonka harva nähdä saa. Leijona tuo paikkansa näki lapsensa kuolleen vierellä. Mies pahoinpitelijänä kuoleman toi elämän alulle. Omalle jälkeläiselleen ja tämän emolle."

Tällä kuvalla sarjakuvani alkaa...

Repeatillä

Olen jäänyt nyt koukkuun Terminal Choicen In Your Soul-biisiin. Sitä tahtoo jäädä aina joihinkin bändien biiseihin niin koukkuun, että niitä tulee toistettua yhä uudelleen ja uudelleen, niin että heillä, jotka innostusta eivät ymmärrä, menee hermot. Olisi mainio asia kerätä kokoon kaikki biisit, joihin jää koukkuun ja etsiä niistä jotakin yhteistä. Mikä niissä niin vetoaa...? Sellainen voisi myös kertoa paljon ihmisestä. Eipä turhaan toiseen tutustuessa kysytä "mitä musaa sä kuuntelet?"