Oli muuan nuori neito. Eleli hän haaveissaan, uskoen siihen Oikeaan. Joka ilta rukoili hän Herraansa, ja odotti huomista. Ei tullut rakkautta, ei edes perhepiirissä. Isä oli aina poissa, eikä äiti jaksanut välittää. Ei ollut veljeä eikä siskoa. Huomio tuli aivan muualta. Naapurien lapset aina muistivat nimillä huudella.
Ikää tuli neidolle, mutta päivät eivät muuttuneet. Yksinäistä oli. Herra ainoana lohtuna. Niinpä neito nousi haaveistaan, ja päätöksensä teki. Hän päälleen puki parhaimpansa ja sateeseen lähti. Tuuli oli vastana, mutta ei estää kyennyt. Jalat vei neidon sillalle. Siellä hän kipusi kaiteelle. Ei ketään niin myöhään ollut katsomassa. Ja tuskin kukaan estänyt olisi. Eiväthän ihmiset puuttua halunneet toistensa tekoihin. Neito nuori hymyssä suin huusi: "Herrani! Olen kokonaan sinun", ja hyppäsi jokeen virran vietäväksi. Näin uhrautui hän Herralleen, luullen kaiken siihen päättyneen. Mutta kuinka väärässä hän olikaan!
Tarinani tämä on neidosta, joka joukkoomme jäi päättömänä kulkemaan.
Tarina Ushvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti