Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu raiskauksen ym. pahoinpitelyn hyväksyminen. Riittää kun sakot maksaa, samalla tavalla kuin kulkiessa julkisilla pummilla. Olen vähentänyt huomattavasti lehtien lukua juuri tämän takia. Ne uutisoivat aina samaa; kuinka oikeus Suomessa ei toteudu. Ja silti kehdataan ihmetellä itsemurhatilastojen kasvua. Uutisoinnit aiheuttavat pahaa oloa, mistä ohi pääsemiseen menee useampi päivä. Silläkin kustannuksella olen harkinnut rikosten ja niistä saamien "rangaistusten" keräämistä esim. vuoden ajalta, jotta voisin antaa ne muiden maiden tarkasteltavaksi: kykeneekö suomalaiset huolehtimaan edes omistaan? Todennäköisesti se jää pelkäksi ajatukseksi, sillä olen hyvin väsynyt.Nämä päivät eivät ole muutenkaan mainittavia. Pakatessani papereitani, törmäilin muistoihin, erilaisiin teksteihin joita tahtoisin näyttää... Mutta ne kertovat pohjia myöten kuka olen ja ovat sitä myöten liian henkilökohtaisia. Menneisyyteni on nyt siis kirjoituksineen pakattu huolellisesti talteen. Niistä ei voi luopuakaan, koska ne ovat osa minua. Enhän minä nyt itseäni halua hylätä.
Tunteet ovat näinä päivinä sen luokkaisia etten löydä itselleni korua, jota tahtoisin pitää ylläni, mutta jotain sentään tahtoisin. Kaipaan voimakkaita värejä ja hyviä muotoja. Sen paremmin en sitä pysty selittää. Mutta sellaisen saadakseni joutuisin itse opettelemaan korujen tekoa. En myöskään löydä tarpeeksi mahtipontista musiikkia, joka olisi samalla tasolla tämän hetkisen olemukseni kanssa. Mikään ei siis näinä päivinä luonnistu. Ilokseni sentään perhoset liitelevät jaloissani ja sointuvat hyvin vaatteisiini. Se on aika tyylikästä. Olisivatpa ihmisetkin perhosia. En toki halua heitä jalkoihini :-) , mutta se lyhyt täydellinen ja hyödyllinen elämä, jonka aikana ei ehdi tehdä mainittavaa tuhoa ympäristölleen... Se herkkyys ja harmonia, mikä niistä huokuu, ja kauneus mitä ne pitävät yllään. Yksi toteutumaton haave lisää tähän päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti