Kesken uniensa Ushva jonkin vieraan läsnäoloon heräsi. Mitään muuta kuin pimeyttä nähnyt hän ei, mutta selkäpiissään tunsi tuijotuksen kummajaisen. Salaman valossa jonkin piirteet esittäytyivät. Kaukainen jyrähdys perään kuului. Sen suojempaan päässyt ei Ushva, vaikka kuinka itseään taaemmaksi koitti työntää. Muita hän ravisti. Herättää yritti. Selkämyksen hänelle vain ystävykset käänsivät. Vielä yksi valo salaman, eikä piirteitä näkynyt kuin lehvästön.Kyetä nukkumaan Ushva ei olisi uskonut voivansa. Silti tunsi hän olevansa turvassa kuin lapset haavekuvien hellän äidin helmoissa. Ja viimeisenä hän aamun sarastaessa heräsi, jälkeen kissan ja sorsaparin. He hyväntahtoisesti nauroivat oravalle hölmölle, joka kiltteyttään heille ruoaksi oli kasan käpyjä tuonut. "Vähiksi käyneestä varastostaan hän meidät tahtoi ravita", sanoi herra Sorsa. "Palauttaa nämä täytyy kera kiitoksen, ja jottei pahoita hän mieltään on kerrottava tarpeestamme erilaisesta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti