Oravaa he ensin tervehtimässä kävivät. Kiitoksensa piilottelijalle lausuivat. Orava ei heitä kohdata tahtonut, ei kenenkään nähdä häntä halunnut. Hän kolostaan kuunteli ja ymmärsi. Pari lehteä haavoihinsa pyyteli. "Osui kohdalleni se ihminen ja hän pahaa tahtoi minulle. Sanovat, että Ushva hänen kohtalokseen koituu. Sitä toivon, toivon todellakin." Nyyhkytyksen sekaista murinaa enää orava suustaan päästi. Sorsapari hänen lohdukseen jäädä päätti, ja hämmentynyt Ushva kissa seuranaan matkaansa jatkoi.
Ushva juuri kysyä aikoi oravan puheita kummallisia, kun pysähtyi hän rusakon kookkaan lumovoimaan. Rusakko häntä silmillään suurilla tapittamaan jäi. Aika seisahtui. Siipien havina hiljaisuuden keskeytti, ja huuhkaja rusakon saaliikseen otti. Muuta kyennyt Ushva ei tekemään kuin "EI!" huutamaan. Sydäntä pusersi, vaikka hän tiesi. Luonnon kiertokulku jatkaa kiertoaan. Jokainen tarvitsemansa luonnosta ottaa saa. Kissalle hän kuitenkin surkutteli: "kuin syytäni olisi ollut tuo. Huomion vein ja vaaralle altistin". Kissa helpotuksesta huokaisi. "Se olisin voinut olla minä", hän ajatteli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti